sunnuntai 26. lokakuuta 2008

3 X FTF

Näin sateisena sunnuntaipäivänä onkin mitä mainioin kätköilysää!
Aamupäivällä kattelin geocachen sivuilta, että onko uusia purkkeja ilmestynyt minne päin?
Kappas, vajaa vartti sitten Kajaaniin!

Äkkiä sai nenannikin vaihdettua yökit päivävaatteisiin ja eikun koko lauma autoon.
Ensin ajeltiin lähimmälle, ortodoksinen hautausmaa oli kätkön nimi.
Auto parkkiin ja ulos autosta, metrimäärän tarkistaminen ja suoraan kätkölle.
nenanni tonkas ja väitti että ei ole täällä, minä kourasin ja purkki oli sormissa.
Nimet kirjaan kello 11.55 ja eteenpäin.

Seuraavaksi ajoimme Kaukametsän parkkiin, ulos autosta ja nenanni löysi purkin kello 12.10.

Kolmas kerta toden sanoo, ponttonisillalle sitten.
terästyttö ja nenanni siellä katselivat kätköä, itse sain seistä tiellä eikä tarvinnut ruohikossa juoksennella.
Tämä löydettiin kello 12.25.
Sitten vielä käytiin kävelemässä itse sillalla ja katseltiin tehtaan piipun savuja,
nyt kun piippu vielä savuttaa.

Sen verran oli kova tuuli kolmannella kohteella ollessamme, että terästytön kävellessä tietä yhtääkkiä tuulenpuuska irrotti puusta ison oksan, onneksi se ei osunut!

Ei kommentteja:

Profile for tuulis