keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Kivimäki


Eräänä lokakuisena iltana garme kyseli, että lähdenkö seuraavana aamuna mukaan Kivimäen kätkölle.
Minä lupasin ilman muuta lähteä, ajatuksena oli siinä vaiheessa vielä että no, käyn katsomassa, tuskinpa se minun juttu on.

Aamupäivällä siis nissanin nokka kohti Melasen uimarantaa, missä olimme sopineet tapaavamme.

Minä olin valmistautunut niin silloin kuin usein sen jälkeenkin, pelkillä koordinaateilla.

No, vaatetus oli kuitenkin ihan asiallinen, siitä sitten lähdimme polkua pitkin kävelemään, kohta poikkesimme polulta sähkölinjan alle ja eikun suunta kohti mäen harjannetta.

Siinä sitä sitten rämmittiin ja tein elämäni ensimmäisen tapaamisen hirvikärpäsen kanssa!



Tulloin minulla ei ollut vielä oikeaa gps;ää, vaan varustuksena oli nokian 5500 ja nokian gps-moskula.

Seison mäen päällä ja tuumasin garmelle, että tämä näyttää että 5 metriä!
Samassa garme kääntyi minuun päin ja tuumasi; tuollahan se on!

Siellähän se, ensimmäinen löytö majaili kiven kolossa.
Tunne oli mahtava ja innostus kasvoi!

Joten lompsimme takaisin Melasen uimarannalle ja autoon.
Ajoimme peräkkäin Petäjälahden tien alkupäähän, minä jätin auton parkkiin ja garmen autolla jatkoimme Manamansaloon.

Manamansalossa hetken kummastelimme ja sitten tulimme siihen tulokseen että eikun tossua toisen eteen ja eteenpäin!

Ensin menimme Manamansalo #1 kätkölle, kyllä se purkki sieltä sitten löytyi jonkin ajan kuluttua. Juomatauon jälkeen suunta kohti Makkaraniemeä.
Manamansalo #2 - Makkaraniemi kätkölle päästessä olin huomattavasti garmea hitaampi, mutta perässä tulin kuitenkin ja garme olikin jo kätkön huomannut, odotti vain minua ennekuin sen yhdessä avasimme.
Tämän kätkön vihjettä olimme ihmetelleet etukäteen ja siellä sen sitten tajusimme.

Ihmeen hyvin jaksoin garmen perässä kävellä pois kätköltä.
Autolle päästyämme aloin haaveilemaan jo seuraavasta kätköilyretkestä...

Kivimäellä ja Manamansalossa kätköilin garmen kanssa 17.10.2007

Ei kommentteja:

Profile for tuulis